Sorry only in Finnish.
Ensimmäinen dobermanni minulle tuli vuonna 2002 Toscanina's -kasvattajalta Annina Baerilta. Toisen dobberini hankin vuonna 2004 samalta kasvattajalta. No kun rotuun kerran hurahtaa, niin kolmas dobberi tuli hankittua 2006 saksalaiselta Rosenhöhe kasvattajalta Pierre ja Petra Volkilta. Neljäntenä kotiin jäi 2011 syntynyt oma kasvatti.
Itselläni kaikki vapaa-aika kuluu kyllä tiivisti koirieni parissa. Haluan harrastaa jokaisen koirani kanssa sellaista lajia/lajeja, jotka sopivat kyseiselle koiralla sekä tietysti myös itselleni. Kaikkien koirieni kanssa minulla on asetettuna omat tavoitteet, joihin pyrin omien resurssieni rajoissa. Mielestäni tärkeää ja myös palkitsevaa on omien koirieni kanssa harrastaminen, jolloin olen oppinut paljon koirieni ominaisuuksista ja yleensäkin koiran kouluttamisesta.
Koiraharrastaminen vaatii koiran ohjaajalta mielestäni paljon tietoa. Omaa tieto-taitoani olen pyrkinyt parhaani mukaan kartoittamaan käymällä erilaisia koulutuksia ja toimimalla koulutuksissa ohjaana sekä kokeissa toimitsijana.
Olen aktiivisesti osallistunut erilaisten koirayhdistysten toimintaan. Pelastuskoiratoiminnassa olen ollut mukana 2002-2006, jolloin kuuluin myös paikalliseen hälytysryhmään. Pelastuskoiratoimintaan liittyen olen suorittanut Etsintäkurssi I ja EA2-kurssin.
PK-toimintaa harrastan Hämeenlinnan Kennelkerhossa ja olen myös jäsenenä johtokunnassa. HKK anoi minulle vuonna 2007 Palveluskoiraliiton hopeisen harrastusmerkin.
Rotuyhdistyksessä (SDY) olen ollut jäsenenä näyttelytoimikunnassa 2005-2008 ja jäsenenä jalostustoimikunnassa 2008-. Rotuyhdistys myönsi minulle pronssisen ansiomerkin vuonna 2006.
Kasvattajakurssin kävin vuoden 2006 alussa ja ennen ensimmäistä pentuetta sain kennelnimen Power Dee's.
Dobermann pentueet
Power Dee's koirien terveys-, koe- ja näyttelytilasto
Power Dee's kiertopalkinnot
Tapaamisia kasvateille on tarkoitus järjestää vuosittain erilaisten koulutusten merkeissä.
1. tapaaminen 17.-20.5.2007
2. tapaaminen 12.-14.10.2007
3. tapaaminen 10.-11.5.2008
4. tapaaminen 27.-28.9.2008
- kouluttajat: tottelevaisuus Satu Kähärä & Katja Mäkelä,
koirien lihashuolto & hieronta Merja Vanhanen,
canicross treenailua omassa porukassa
- paikka: Janakkala
5. tapaaminen 15.-17.5.2009
- kouluttajat: tottelevaisuus Harri Laurila & Katja Mäkelä
- paikka: Uurainen
6.tapaaminen 13.-15.11.2009
- kouluttajat: tottelevaisuus Maria Arfman & suojelu Hessu Saranpää
- paikka: Loviisa
7.tapaaminen 4.9.2010
- treenailua omalla porukalla (haku, esineet, tottis)
- paikka: Renko, Suvipielinen
8.tapaaminen 6.8.2011
- kouluttajat: tottis Roy Leppälä ja näyttelyt Suvi Leppälä
- paikka: Janakkala